Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2020.

Halti Outdoor Weekend 2020 42km

Kuva
 2 päivän varoitusaika Olen hieman sattuman kautta ajautunut ähtäriläisseura Sappion Veikkojen pieneen, mutta aktiiviseen porukkaan. Tänä viikonloppuna olisi pitänyt olla seuran vuosittaisten mestaruuskisojen korvaaja, backyard ultra. Konsepti oli aivan uusi ja innolla odotin koitosta. Poissaolojen ja sairastumisten vuoksi tämä kuitenkin peruuntui viime hetkellä. Koska henkinen latautuminen (ja innostus) oli olemassa, oli se purettava johonkin. Aivan sattumalta näin Northern trailsin Fabossa, että Riikka Tulppo etsi kyytiä Vuokattiin täksi viikonlopuksi. En tiennyt, mitä siellä tapahtuu, joten kvg. Ja hups heijakkaa, siellähän oli kisaa tarjolla hienoissa maisemissa. Muistan joskus Hylkisen Jaanan kanssa juosseeni jotain rogaining-kisaa Vuokatissa noin 5-6 vuotta sitten, mutta pakko sanoa, että aika prkl kultaa muistot, koska nousuja oli jokseenkin enempi kuin muistin. Ihan sivuhuomautuksena, että suhtauduin jokseenkin skeptisesti Haltin järjestämään kisaan. Ajattelin, että heidän kisa

Lapland wilderness challenge 2020

Kuva
En uskonut, että Teemu innostuisi.  Facebook tätä tapahtumaa taisi minulle jokin pimeä syksyinen ilta ehdottaa. Matka ja koko kisan kesto kuulosta käsittämättömältä. Ennen kaikkea se kuulosti sosiaalisesti sietämättömältä - 5 päivää äärimmäisessä rasituksessa saman tai samojen tyypien kanssa. Se oli hetken mielijohde. Välitin linkin Teemulle, jolta tuli melkein välittömästi vastaus: "Oi että toi ois mahtavaa". Aikaa kului ja kisa jäi hautumaan, kunnes marraskuussa tuli aika ilmoittautua. Koko tapahtumaa piti vielä uudelleen sulatella. Varsinkin allekirjoittanut jänisteli lähtemisen kanssa tovin. Teemun ja Tomin kanssa olimme kisanneet vuosi takaperin tampereen yörogainingin, joten sama joukkue vaikutti luontevalta tähänkin tapahtumaan. Tomin innostaminen vaikutti loppujen lopuksi lähinnä muodollisuudelta. Lieneekö vaikuttanut niin järjettömältä formaatilta Tominkin mielestä. Näin Matkamiehet lanseerattiin.  Kyseessä oli siis rogaining/pistesuunnistus-tyyppinen vaelluskilpailu